tiistaina 1. joulukuuta 2009

Uusi kirja tekeillä - mutta mistä?

Kustantajani Infor näytti tänään vihreää valoa uudelle kirjaprojektilleni. Ou jea!

*korkea polviasento, oikea käsi suorana viistosti kohti kattoa, vasen käsi Supergirl-tyyliin koukistettuna nyrkissä sivulla ja pää etukenossa*

Lupaan raportoida talven mittaan uuden opuksen kirjoitusurakkaa tässä blogissa samalla tavalla kuin edellistäkin kirjaa.

*miettimistä ja normaaliasentoon palautumista*

Lähdin kirjoittamaan tätä iloriemuintopostausta hetken mielijohteesta. Tajusin juuri, että en tiedä, saanko edes paljastaa kirjan teemaa. Jätetään siis tarkka sisältö kertomatta, mutta se tulee olemaan jälleen kerran yltiökonkreettinen ja helposti arjen työhön sovellettava.



--

maanantaina 30. marraskuuta 2009

Mainosmeiliblogi on avattu!

Olen joskus maininnutkin, että innostun helposti. Tämänkertaisen innostumisen tuloksena on Mainosmeiliblogi, jossa ruodin sähköpostiini tulleita mainoksia.

Ei oo totta pysyy silti pääbloginani. Postaan siis Mainosmeiliblogiin vain silloin, kun eteeni tulee sähköpostia, jota en syystä tai toisesta pysty vastustamaan.


--

Verkko ja tosielämä - mitä yhteistä?

Joidenkin mielestä asiat tapahtuvat joko verkossa tai "tosielämässä": IRL eli In Real Life.

En ymmärrä tuota kahtiajakoa. Mitä hiivatin epätodellista verkossa muka on? Jos joku solvaa minua netissä, se tuntuu aivan yhtä kurjalta kuin kasvokkainkin. Jos joku kehuu minua verkossa, se taas saa hyvälle mielelle aivan samalla tavalla kuin vaikkapa puhelimessa saadut kiitokset.

Itse yritän välttää termiä "tosielämässä". Puhun mieluummin vaikkapa kasvokkaistapaamisista tai verkon ulkopuolisesta elämästä.

Verkko on vain yksi kanava (tai kanavakimppu) muiden joukossa. Muita kanavia ovat esimerkiksi kasvokkaiskohtaamiset, puhelin, televisio, kirjat, tekstiviestit ja seinäkirjoitukset. Nämä kanavat ovat toki erilaisia, mutta pari yhteistä piirrettä niissä on: kaikissa välitetään informaatiota ja kaikki ovat tosielämää.

Mikään kanava ei saisi korostua omassa viestinnässä yksipuolisesti, koska muuten ihmisen vuorovaikutustaidot muissa kanavissa surkastuvat. Pelkästään netissä roikkuvat nörtit eivät osaa edes katsoa silmiin, ja toisaalta nettiä vieroksuvat eivät osaa alkeitakaan sähköisestä vuorovaikutuksesta.

Jokaisessa tilanteessa on myös omat parhaat kanavansa. Syntymäpäiväpuheet ja kehityskeskustelut pidetään kasvokkain, mutta hedelmöityshoidoista keskustellaan nimettömänä netissä.

Netti on monipuolisempi kuin moni muu viestintäkanava, mutta se ei ole ainoa eikä edes paras vaihtoehto kaikissa tilanteissa. Sama pätee muuten kasvokkaiskohtaamisiin.

Jos haluat elää tosielämää, elä sitä kaikissa kanavissa.


--

Mikael Jungner suosittelee

Seuraan Twitterissä muun muassa Mikael Jungneria, ja nyt häneltä tuli seuraavanlainen "henkilökohtainen" viesti:



Jos englannin kieli ei kuulu omaan valikoimaasi, suomennan viestin:

heh tsekkaa tää äö jutska. tein sen juuri. mene tänne [linkki]

Tässä on kaksi vaihtoehtoa:

A) Miksun tunnukset ovat lipsahtaneet vääriin käsiin.

B) Miksu on tehnyt jonkin ääliömäisen älykkyystestin, joka on automaattisesti lähettänyt hänen nimissään linkin Miksun seuraajille.

Nyt Miksu saa konsultin neuvot ihan ilmaiseksi:

Älä koskaan käytä sovelluksia, joita et tunne (esimerkiksi epämääräisiä testejä tai pelejä), koska ne hyödyntävät käyttäjätilisi tietoja. Saatat saada niistä ääliön leiman. Pidä myös hyvä huoli salasanoistasi ja vaihda niitä tasaisin väliajoin.


Disclaimer: Jos minun nimissäni lähtee joskus tuollainen viesti, en ole mokannut, vaan teen parhaillaan yhteisölliseen mediaan liittyvää kulttuurintutkimusta meemien sosiaalisesta leviämisestä ja niiden adaptoitumisesta eri väestöryhmissä. Korostan: en missään nimessä ole mokannut.


Edit 30.11. klo 9.00: Jungner pahoittelee Twitterissä spämmiä ja kertoo vaihtaneensa salasanansa. Toivottavasti se auttaa.

--

perjantaina 27. marraskuuta 2009

Mikä nimeksi lapselle?

Mari Koistinen postasi juuri verkkonäkyvyydestä, ja kommenteissa keskusteltiin oman nimen säännöllisestä googlaamisesta.

Tässä on jälleen kerran perustelu sille, miksi kannattaa antaa lapselleen harvinainen nimi.

Jos oma sukunimi on Korhonen, ei ehkä ole fiksua tehdä lapsesta Annaa. Muuten on täysnimikaimoja koko verkko ja kasvokkaismaailma pullollaan.

Harvinaisen nimenhän ei tarvitse olla mikään omituinen Dzingla tai Kaihomieli. Vaikkapa pelkkä yhdysnimi auttaa: Annamari Korhosia on jo huomattavasti vähemmän.

Keksin yhden poikkeuksen tähän sääntöön:

Jos suunnittelet lapsellesi rikollista uraa, anna hänelle mahdollisimman yleinen nimi. Minna Mäkistä on vaikea löytää verkosta, numeropalveluista ja viranomaisten rekistereistä.

Maksuton vinkki: Jos itselläsi on onnettoman yleinen etu-sukunimipari, tee sille jotain. Vaihda käyttöön toinen etunimesi, vaihda koko nimeä tai tee Maria Kaisa Aulat. Muuten on riski, että joku täysnimikaima tehtailee rikoksia tai muuten vain törttöilee, ja teidät sekoitetaan keskenään.



--

torstaina 26. marraskuuta 2009

Kuinka aikuistut sosiaalisessa mediassa?

Onneksi en ole 25-vuotias. Jos olisin, Google löytäisi nimelläni keskusteluita, joita olisin käynyt 15-vuotiaana:

Katleena84: siis mä en kestä noi Discon poizut on nii ihQui!!!111
Tiude85: no mite nii??? Kyl RHCP on mageempi!!!111
Katleena84: no siis kaikki ne hiukset ja vaatteet ja ne vaa on!!!!111 Kaikki RHCP fanit on idioottei!!!111 sitäpaitsi sä et voi tajuu Discoo ku sä oot nii nuori viel

Kyllä hävettäisi. Samalla mietityttää, olisiko noista keskusteluista muutakin haittaa kuin pelkkää nolostumisen tunnetta.

Kun 1990-luvulla syntyneet tulevat työelämään 2010-luvulla, netti on täynnä heidän teiniaikaisia törttöilyjään. Joku on raportoinut näpistyksistään, toinen bändärikokemuksistaan ja kolmas tekemistään asevideoista.

Tietenkään kaikki teinit eivät törttöile, mutta oman haastattelukierrokseni mukaan varsin moni ääliöitsee nuoruusvuosinaan. Vähintään käsistä tulee päästettyä äskeisen esimerkin mukaisia sydänverivuodatuksia.

Miten tämä mahtaa vaikuttaa teinien arkeen aikuisena? Mieleeni tulee pari skenaariota:

1) Kaikki ovat tottuneet siihen, että teinitunaroinneista jää pysyvät todisteet. Niille vain kohautetaan olkia.
1a) 16-vuotiaana tehdyt autokaahausvideot eivät estä työpaikan saamista Liikenneturvasta.
1b) Väärät nettipaljastukset ovat vain kuin huonoja kielivalintoja ala-asteella: ne estävät joitain työpaikkoja, mutta useimpia ei.

2) Ne jotka ovat viettäneet netitöntä (ei siis välttämättä kunnollista) nuoruutta, saavat helpommin työpaikat. Aktiiviset netin käyttäjät joutuvat nuolemaan usein näppejään.
2b) Syntyy tärkeä bisnesala, joka keskittyy poistamaan verkosta noloja todisteita.

Onneksi olen syntynyt 70-luvulla. Löysin netistä vain parikymppisenä tekemäni jutunpätkän partiolehteen, mutta en sen pahempaa.



--